Joulun tarina 19.12.2024

Vox Polaris -kuoro on luonut johtajansa taitavassa ohjauksessa monipuolisen ja omanlaisensa joulukonserttikokonaisuuden, Joulun tarinan, jossa laulut ja runot vuorottelevat. Konsertti kuullaan Kuopion tuomiokirkossa 19.12.2024 klo 18.

Joulun tarina -konsertti kuljettaa kuulijat joulun ajan tapahtumien läpi. Eri vuosisatojen ja eri kulttuurien joulumusiikki tuo omat näkökulmansa ikiaikaisiin kertomuksiin ja suomalaisiin jouluperinteisiin. Joulun tarina alkaa ennustuksista ja päättyy joulun kellojen sointiin. Se kertoo Marian ja enkelin tapaamisesta, paimenista ja enkeleistä kedolla sekä itämään tietäjien vierailusta. Konsertin kohokohta koetaan seimen äärellä, O Magnum Mysterium, suuren salaisuuden luona. Esitys jaksottuu suomalaisten runoilijoiden runokatkelmin.

Joulun tarinan ohjelmistovalinnat tuovat hienosti esiin Vox Polaris -kuoron intohimon monenlaiseen musiikkiin. Kuultavat kappaleet vaihtelevat ajallisesti Renessanssin ajasta nykypäivään. Ohjelmistossa tuodaan suomalaisen joulumusiikin lisäksi esiin laajasti eri maiden joulumusiikkia mm. Ukrainasta, Espanjasta, Amerikasta, Ranskasta, Englannista, Ruotsista, Saksasta ja Itävallasta. Esitys jaksottuu
suomalaisten runoilijoiden runokatkelmin. Jo ensimmäisenä esitysvuotenaan 2018 Joulun tarina -konsertti sai paljon kiitosta ja se kannusti kuoroa jatkamaan ja kehittämään joulun tarinan kertomista.

Joulun tarina – Musiikillinen aikamatka läpi joulunajan tapahtumien

Vox Polariksen joulukonsertti

Jaana Turunen, kuoronjohto
Urpu-Maarit Bruun, lausuja
Kuopion tuomiokirkko
To 19.12.2024 klo 18
Ohjelma 15/10 € (Alennettu hinta: opiskelijat, eläkeläiset). Konsertti kestää noin tunnin.

Scroll to Top