Joulu_tarina2020

Konsertti on peruttu koronarajoitusten takia – Ohjeita 11.12.2020 klo 19 Joulun tarina -konserttiin osallistujille

Esiintyminen ja konsertoiminen vaatii tavanomaista huolellisempaa suunnittelua ja toteutusta näin pandemian aikaan. Otamme vakavasti vastuumme tapahtumajärjestäjinä ja noudatamme konserteissamme käytössä olevia suosituksia. Luethan tämän tarkkaan ennen konserttiimme tulemista. Edellytämme turvaohjeisiin sitoutumista kaikilta laulajiltamme ja jokaiselta yleisöön saapuvalta.

  1. Voit osallistua konserttiimme VAIN jos olet täysin terve etkä ole altistunut tartunnoille esimerkiksi matkan vuoksi edellisten kahden viikon aikana. Toivomme, että sinulla on käytössäsi koronavilkku-sovellus.
  2. Voimme ottaa konserttiimme Kuopion tuomiokirkkoon vain 150 kuulijaa.
  3. Koska kuulijapaikkoja on rajoitetusti, suosittelemme paikan varaamista ennakkoon joko ostamalla ohjelma/lippu täältä tai varaamalla paikat etukäteen tällä lomakkeella. Etukäteen maksettu lippu vaihdetaan käsiohjelmaan kirkon ovelta konserttiin saapuessa. Varatun paikan saa lunastettua ostamalla käsiohjelma niin ikään kirkon ovelta. Ohjelmia saa ovelta 45-15 minuuttia ennen konsertin alkua. Lunastamattomat paikat vapautamme myyntiin varttia ennen konsertin alkua. Mikäli konsertti on loppuun varattu, ilmoitamme siitä nettisivuillamme ja Facebook-sivullamme. Mikäli joudut perumaan varauksesi, voit tehdä sen samalla lomakkeella kuin varasit paikkasi.
  4. Pidäthän vähintään metrin turvavälin toisiin tullessasi kirkkoon ja odottaessasi ohjelman lunastamista, liikkuessasi kirkossa ja poistuessasi konsertista.
  5. Toivomme, että ohjelmat maksetaan ensisijaisesti korttimaksulla.
  6. Pidä huolta käsihygieniasta. Käsidesiä on saatavilla myös kirkkoon mentäessä.

Pidätämme oikeuden perua tai siirtää konsertin, mikäli olosuhteet muuttuvat sellaisiksi, ettemme koe konsertin toteuttamista näillä ohjeillakaan turvalliseksi kaikille osallistujille. Siinä tapauksessa ilmopitamme asiasta nettisivuillamme ja Facebook-sivullamme sekä lähetämme sähköpostiviestin paikan varanneille.

Scroll to Top